Tausta
Aloitin syventävän taideproduktion parissa jo vuonna 2013.
Pääsin melkein alkuun, ideoita olisi ollut, muttei tilaa, aikaa eikä paikkaa niiden toteuttamiseen. Tuntui, että olin vieraantunut taiteen tekemisestä kaikkien yliopistossa viettämieni vuosien aikana. Kamala tilanne!
Menin tammikuussa 2014 Ateneumiin ja vietin siellä itselleni merkittävän kaksituntisen.
Luulen, että joku hidasti aikaa siellä ollessani. Alakerran perusnäyttelyssä nuoruudenrakkauteni Helene Schjerfbeck kysyi tiukasti "Missä oikein olet ollut?".
Yläkerran näyttelyssä Tuusulajärven taiteilijayhteisön taiteilijat yksi kerrallaan vakuuttivat minut siitä, ettei ole mitään syytä olla tekemättä taidetta. Voimakkaimmin näistä vaikutti Pekka Halonen, hänen tuijotuksensa ei jättänyt rauhaan. Kun viimeisen kerran ennen lähtöäni menin häntä tervehtimään, kääntyi katseeni kuvan oikealla puolella olevaan Venny Soldanin omakuvaan, jossa hän istui pieni lapsi sylissään. Syitä tekemättömyydelle ei voinut olla; nämä ihmiset ovat maalanneet ja rakentaneet kokonaisen kylän samalla, maalanneet ja pesseet vauvapyykkinsä järvessä, maalanneet ja kirjoittaneet.
Minun oli tehtävä jotakin. No, valmistuin toiseen ammattiini.
En maalannut yhtään koko keväänä. Kuvasin ja editoin sen sijaan, ohjasin animaatioiden tekemistä ja editointia, ripustin yhden yhteisen videotaideteoksen. Mietin, mitä järkeä tässä kaikessa on.
Aloitin syventävän taideproduktion parissa jo vuonna 2013.
Pääsin melkein alkuun, ideoita olisi ollut, muttei tilaa, aikaa eikä paikkaa niiden toteuttamiseen. Tuntui, että olin vieraantunut taiteen tekemisestä kaikkien yliopistossa viettämieni vuosien aikana. Kamala tilanne!
Menin tammikuussa 2014 Ateneumiin ja vietin siellä itselleni merkittävän kaksituntisen.
Luulen, että joku hidasti aikaa siellä ollessani. Alakerran perusnäyttelyssä nuoruudenrakkauteni Helene Schjerfbeck kysyi tiukasti "Missä oikein olet ollut?".
Yläkerran näyttelyssä Tuusulajärven taiteilijayhteisön taiteilijat yksi kerrallaan vakuuttivat minut siitä, ettei ole mitään syytä olla tekemättä taidetta. Voimakkaimmin näistä vaikutti Pekka Halonen, hänen tuijotuksensa ei jättänyt rauhaan. Kun viimeisen kerran ennen lähtöäni menin häntä tervehtimään, kääntyi katseeni kuvan oikealla puolella olevaan Venny Soldanin omakuvaan, jossa hän istui pieni lapsi sylissään. Syitä tekemättömyydelle ei voinut olla; nämä ihmiset ovat maalanneet ja rakentaneet kokonaisen kylän samalla, maalanneet ja pesseet vauvapyykkinsä järvessä, maalanneet ja kirjoittaneet.
Minun oli tehtävä jotakin. No, valmistuin toiseen ammattiini.
En maalannut yhtään koko keväänä. Kuvasin ja editoin sen sijaan, ohjasin animaatioiden tekemistä ja editointia, ripustin yhden yhteisen videotaideteoksen. Mietin, mitä järkeä tässä kaikessa on.
No comments:
Post a Comment